Maija Saira
Maija ohjaa astangajoogaa Lahdessa (FB: MaiJooga) ja ohjasi Joogasalongissa Lindan tuuraajana 2021-2022. Saamme nauttia Maijan tunneista Vääksyssä edelleen!
"Oma joogapolkuni alkoi 2007.
Syvennyin ensin muutamisen vuotta omaan harjoitukseeni ja ohjaamaan päädyin vähän ex temporena - ystäväni pyytäessä tuuraamaan hänen tuntejaan. Olen siis opettanut nyt kohta päälle kymmenisen vuotta ja aivan kuten harjoituksenkin parissa - ei myöskään opettamisessa tule koskaan valmiiksi, aina löytyy uutta opittavaa. Ja hyvä niin, on armollista tietää ettei tarvitse olla heti valmis.
Tunneillani painotan oikeiden linjauksien tärkeyttä, kuitenkin kunnioittaen jokaisen kehon erilaisuutta. Avustaessani voit usein myös kuulla minun painottavan hengitystä - hengityksen rauhoittaminen ja pehmentäminen rentouttaa mukavasti kehon ja mielen, jolloin asanasta tulee helpompi ja mielestä rauhallisempi.
Vaikka koen että kehityn jatkuvasti sekä joogaajana että opettajana, on yksi asia ollut minulle alusta asti selkeää - tunneilla on jokaisella oltava hyväksytty ja hyvä olla. Pyrin luomaan joogahetkestä tilan jonne kenen tahansa on helppo tulla ja jossa kukin tuntee voivansa olla juuri sellainen kun siinä hetkessä on.
Toivotan siis teistä jokaisen sydämellisesti tervetulleiksi tunneille.
Nähdään matolla!"
Maija on ohjannut astangatunteja Joogasalongissa 11.8.2022 alkaen.
Puhelin 044 525 3811